maanantai 23. tammikuuta 2012

Mustat langat - Black threads

Saumuriin tuli vaihdettua mustat langat ja koitin sitten miettiä mitä kaikkia tummia projekteja mulla onkaan ollut jonossa... No, osa niistä muistui ja nyt kun langat on taas vaihdettu valkoiseksi, hoksasin heti ainakin kaksi tummaa vaatekappaletta, jotka unohtuivat tällä erää ompelujonosta. No, eihän se lankojen vaihto oikeasti niiiin kauheata ole, mutta jotenkin sitä ei silti turhan päiten viitsi joka välissä tehdä!

Ensimmäiseksi valmistui tilauspaita koossa hoikka 134cm.Omalle pojalle olen pitkään haaveillut karttapaidasta, jossa olisi suurimmat mantereet hopealangalla kirjailtuna mustalle kankaalle. Nyt se vihdoin tuli toteutettua, mutta on kyllä pakko myöntää että ideointivaiheessa se näytti paljon hienommalle kuin toteutettuna...
(Terveisiä kavereille Englantiin ja Uuteen-Seelantiin; käytin taiteilijan vapautta yksinkertaistaa paidan ulkonäköä jättämällä kaikki saaret pois, ei siis mitenkään henkilökohtaista... ;) )

Ensimmäistä kertaa pääsin käsittelemään Muru-kangasta, se oli ihanan jämäkän oloista neulosta ja siitä tulikin varmasti mukavan lämpöinen paita talveksi. Tein tämän pojalle jo koossa 110 cm, jotta se varmasti riittäisi koko talveksi, näin ihanaa kangasta ei uskalla uhrata mihinkään heti pieneksi jäävään vaatteeseen!
Tyttö sai talveksi poolon, jossa yksityiskohtana on rivi pinkkejä nappeja - ne toki myös helpottavat pukemista kivasti. Tämän kaava on japanilaisesta kaavakirjasta. Pooloja pitäisikin ommella vielä lisää, viime talvena meillä oli vain yksi poolo ja se oli kyllä kovalla käytöllä viileillä keleillä kun ne huivit tuntuu helposti unohtuvan sinne kinderin naulakkoon ulkoilun ajaksi.

Yksivärisen paidan koristeeksi kokeilin ensimmäistä kertaa silitettävää merkkiä - kävi samantien erittäin selväksi että ainakaan tämän valmistajan merkit eivät kyllä edes melkein meinaa pysyä paikallaan pelkällä silittämisellä ja niinpä merkki tuli samantien tikattua ympäriinsä. Merkki sinänsä oli oiva kikka saada neljävuotias tyttö tykkäämään myös yksivärisestä paidasta (joka ei edes ole pinkki!) - paita on jo kaivettu käyttöön paitapinon alta (jonne yritin talvipaitoja jemmata) ja nimetty balettipaidaksi. ;)
***

After changing black threads to my overlocker I was trying to remember all the dark colored projects that I had waiting... Sometimes changing the threads seems like wasted time, which is a little bit funny since it doesn't really take that many minutes. :)

At first I finished the shirt that was ordered from me, it's size 134cm, slim fit. Then I finally started with an idea I have had for a long time for my son - a black shirt with a simplified world map embroidered in it using silver thread. I have to admit that in my plans it looked so much cooler, than what it came out. (And in case my friends from England or New Zealand happen to read this blog; I was using some artistic freedom by leaving out all the islands - don't take it personally! ;) )

For the kitten shirt I used Muru-fabric the first time. The fabric is of fabulous quality and thicker than average knit fabric - the shirt will be warm and comfy for my son in the winter.

My daughter got a new turtleneck, which I made using the Japanese pattern book. The only detail on the shirt are the pink buttons, which also makes it easier to dress.
For the purple shirt I tried an iron-on label as a detail, but it was clear that the label was not going to stay put so I stitched all around it. Now it will definitely stay there! :) My daughter was very pleased about the label and she already named the shirt "ballet shirt". - Good way of marketing a very basic, solid color shirt. ;)

5 kommenttia:

  1. Mä niin tykkään tuosta karttapaidasta!! :D Se on ihan huippu! Vaikka tietysti häiritsee hirvittävästi, että oot Islannin jättänyt pois kartalta. *lol*

    VastaaPoista
  2. Tuo karttapaita on aivan mahtava! Jos kehtaisin, niin apinoisin idean ja tekisin nuo ääriviivat tuolla "itsevalaisevalla" langalla eli pimeässä hohtavalla langalla. Se on tuossa hyllyllä jonkin aikaa odotellut sopivaa oivallusta...

    VastaaPoista
  3. HeliHoo, ihan vapaasti vain, heitä sitten mua linkillä niin pääsen ihastelemaan sun versiota! :)

    VastaaPoista
  4. Karttapaitaa tulin kehumaan, mutta erityisen hieno on poolokin.

    VastaaPoista
  5. Tosi kivoja vaatteita olet ommellut! Ja idea karttapaitaan on kyllä tosi hauska! Toteutuskin hieno!

    VastaaPoista