sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kesämekkokuume













Pienentelin edellisen viestini kesämekon kaavaa ja ompelin tällaisen riikinkukkomekon koossa 98cm. Muokkasin samalla hihoja pikkuruisemmiksi. Mekon etuosan leikkasin niin että lintupariskunta pääsi keskelle, mutta takaosan keskellä loistavatkin kesäisen pinkit kukat.

Tämäkin mekko on menossa myyntiin (***edit: mekko on myyty), mutta nyt kun minulla oli näyttää kaksi eriväristä mekkoa tytölle hän sai valita kumman väriyhdistelmän ompelen hänelle hänen koossaan. Ja niinhän siinä kävi että kolmevee haluaa pinkkiä. :) Pakkohan se on pikkuasiakkaan toiveiden mukaan tehdä, vaikka tuon toisen mekon karpalon punainen olisikin täsmälleen meidän vaalean tytön värejä.

Kesämekkoinnostustani osaltaan selittää se, että täällä on nyt kesä aurinkoisimmillaan ja kuumimmillaan. Eilen huideltiin 40 asteen lukemissa ja täksi päiväksi on luvattu 41 astetta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että iltapäivällä ei ole enää asiaa ulos porottavaan aurinkoon lasten kanssa vaan on pysyteltävä sisätiloissa. Aamupäivät sen sijaan on oikein mukavaa ulkoiluilmaa, eli lähdemmekin tästä puistoon!


lauantai 29. tammikuuta 2011

Pikkuprinsessan juhlamekko

Tyttöni sai kutsun prinsessajuhliin. Kutsussa jo kehotettiin pukeutumaan tylliin ja glitteriin, joten eihän sitä muu auttanut, kuin keksiä tytölle hörhelöitä. :)
Ensin ajattelin, että tekisin tyylikkään juhlamekon, mihin voisi päälle laittaa juhlia varten vaikka jonkin irrotettavan organzahörhelön, mutta mitään tyylikästä kangasta ei löytynyt riittävän prinsessaisessa värissä, joten lopulta kangaskaupan myyjä kysyi, miksen tee ihan satiinista. Pikkuprinsessan silmät alkoivat loistaa kankaan nähtyään, joten valinta oli selvä.

Olin ensin ajatellut tehdä Juju-kirjan linnanneitomekon ohjeella prinsessani mekon, mutta sitten totesin, että malli ei sovi tuommoisen tosi liukkaan ja ohuen satiinin kanssa, joten päädyin piirtämään kaavan mekkoon omasta päästä alusta asti. Ommellessa huomasin sitten mm. että tarvitsen esim kaula-aukkoon vahvikekankaalla vahvistetun kaistaleen lisäksi ym pientä fiksausta. Kunnon prinsessamekon alle kuuluu tietysti myös alushame, paljon tylliä....
(kuvat suurenee jälleen klikkaamalla)

Eilisillalta alushameen sovituksesta....
sekin käy jo yksinään leikkiin prinsessapuuhiin.
Helman alareunassa tylliä 6m.

Prinsessajuhlista. Mekko edestä.
Edessä keskellä on sellainen kaistale, jossa on alla satiinia ja päällä pitsiä.


Mekko takaa. Tässä näkyy väri parhaiten. Vetoketjun ompelu oli ihan kammottavaa tohon kankaaseen, ja piiloketjusta ei voi edes puhua...


Olen suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka matkanvarrella kävi jos minkälaista kommellusta, kuten yhden hihan ompeleminen mekkoon väärinpäin, ja vetoketjun kanssa sähläämistä.... Mutta ihan hetkeen en tuommosta liukasta ja ryhditöntä satiinia ompele, huih! Muutenkaan ei kyllä tää mekko edustanu mun makua sen suhteen että mikä on esim tyylikäs juhla-asu, mut toisaalta kerranhan sitä vaan prinsessaiässä ollaan! :D

Nyt vois palautua taas muiden projektien pariin. Omalta osaltani blogihiljaisuus johtuu opiskelukiireistä, mutta myös siitä, että työn alla on aika monta (käsityö)projektia, joten kyllä jossain vaiheessa varmaan valmistakin tulee. ;)

Kesämekko 110cm (myyntiin)

Tänään valmistui tällainen kesäisen ilmava puuvillamekko. Mallia otin meidän tytön lempparimekosta (PO.P singoalla), hihoista vain tein hieman pidemmät. Jäin sitten jälkikäteen miettimään että ei kai mikään estä piirtämästä kaavaa valmiista vaatteesta?!

Tein tämän mekon myytäväksi, on ihan mielenkiintoista kokeilla löytyykö tällaisille käsintehdyille vaatteille kysyntää täältä Australiasta - tai miksei Suomestakin). Pitäisi vain keksiä mihin sen laitan myyntiin, en ole vielä hirveästi tutustunut paikallisiin myyntikanaviin, toistaiseksi Etsy vaikuttaa järkevimmälle vaihtoehdolle. Onkos kukaan teistä kokeillut myydä käsitöitään Etsyssä?

Ja jos joku blogin lukijoista sattuu kiinnostumaan mekosta, niin sähköpostiosoitteeni löytyy profiilista. (Hinta 25 euroa + postikulut, jotka on Suomeen 6 euroa). Mekko on siis 100% puuvillaa, tulee juuri polven alapuolelle ja on kokoa 110cm. Niskaan on ommeltu pieni norsumerkki, jotta lapsen on helpompi tietää kumpi puoli mekosta tulee eteen. :)


7 faktaa..

Nyt voisi olla sopiva hetki kirjoittaa omasta puolestani ne tunnustukseen liittyvät seitsemän faktaa itsestäni, kun Sarita oli jo tehnyt niin (on multa muutakin postattavaa tulossa ihan tosi lähiaikoina.. ;) ).

1. Saan paljon (eri tasoisia) ideoita, mutta toteutus jää usein puolitiehen, minkä voi huomata mm. omasta päivitystiheydestäni tässä blogissa. Koitan parantaa. Monta juttua on työn alla, pitäis ehkä tehdä ne välillä valmiiks ennen kuin aloittaa seuraavia.
2. En koskaan halua viedä roskista, oon delegoinu sen homman miehelleni. xD
3. Olen allerginen noin kolmellekymmenelle eri ruoka-aineelle, mutta en juurikaan välitä allergioista, mikä kostautuu toisinaan aika ikävästi.
4. Tällä hetkellä näyttää tosi hyvältä sen suhteen, että valmistuisin (vihdoinkin) ensi talvena, vastahan mulla on kahdeksas vuosi menossa.. :)
5. Puolustukseksi pitää sanoa, että olen valmistunut konservatorion toiselta asteelta muusikkolinjalta ja opiskellut nyt pari vuotta amk:ssa musiikkipedagogilinjalla, kaikki siis samaan aikaan yliopiston kanssa.
6. Olen huono tekemään valintoja, mistä kertoo mm. edellinen kohta. Haluaisin tehdä vähän kaikkea, mikä sitten kostautuu laadussa kaikessa mihin yritän itseni hajottaa.
7. Toisin kuin Sarita, en haluaisi koskaan muuttaa pois Turun seudulta. Mun koti on täällä. (Arvatkaa mistä Aura-tyttäremme on nimensä saanut...)

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Prinsessamekko


Tytölle valmistui varsinainen prinsessamekko muutaman päivän tuskailun jälkeen... En hommaan ryhtyessäni aivan hoksannut mikä työ noiden frillojen kanssa oikein tulisi, aivan alimman frillan pituudeksi kun tuli seitsemän metriä. :p

Tyttö sai valita kankaan itse, hänellä kun on nykyään kovin vahvat mielipiteet siitä minkälaisista / minkä värisistä vaatteista hän pitää. Itse pidin kangasta ensin liian kirjavana, mutta mekon alkaessa hiljalleen hahmottua huomasin että oikeastaan tuollainen vähän räväkämpi kangas sopiikin loistavasti noin näyttävään mekkoon.

Mekkoa tehdessäni minulle tuli hauskan nostalginen olo, juuri tämän mallisia mekkoja oma äitini ompeli minulle lapsena. Toisinaan mekoissani oli tällainen rypytetty frillahelma ja toisinaan vähän yksinkertaisempi täysiympyrästä tehty helma.

Tyttö oli tästä mekosta aivan valtavan innostunut, moneen kertaan halusi keskeneräistäkin mekkoa sovitella ja valmiin mekon kanssa oli välittömästi päästävä pyörähtelemään pihalle. Aika hauskaa tämä kolmevuotiaiden tyttöjen prinsessavaihe! :D

tiistai 25. tammikuuta 2011

Tunnustus ja 7 faktaa

Blogimme oli saanut ensimmäisen tunnustuksensa Purnauskiksen blogissa. Kiitokset siitä! On mukavaa kuulla että joku tykkää lukea meidän käsityöjutuista. :) Tunnustus toi mukanaan myös haasteen kertoa seitsemän faktaa itsestään ja jakaa tunnustus 15 blogille eteenpäin. Jostain syystä en koskaan lähetä kiertojuttuja eteenpäin (taidan olla laiska) eli saatte tyytyä seitsemään faktaan minusta ja Saarakin toivottavasti ehtii lähipäivinä tenttikiireidensä lomassa kertoa itsestään jotain. Minusta ainakin on ollut mukavaa kuulla kanssablogisteista hieman muutakin kuin ompelujuttuja ja oppia siten tuntemaan heitä edes hitusen.

1. Kuljen kotona kutakuinkin aina villasukat jalassa, siis jopa tällä hetkellä vaikka mittari näyttää 27 astetta ja jalassa on shortsit ;)
2. Tämä on kolmas maa, jossa asun enkä ole vieläkään aivan varma mihin maahan aiomme pysyvästi asettua.
3. Minua on lähiaikoina ruvennut vaivaamaan talokuume, jonka realisoitumista kummasti helpottaisi se kotimaan valinta.
4. En tykkää ruoanlaitosta yhtään ja tälleen kotiäitinä sitä touhua riittäisi aivan liikaa minun makuuni. Niinpä pyrin livahtamaan lounaan tekemisestä 1-2 kertaa viikossa piipahtamalla lasten kanssa sushille tai kahvilaan (pakko mainita tähän perään että täällä kahvilasta saa siis ihan kunnon ruokaa, ei siis sentään herkutella siellä).
5. Ammatin valitseminen silloin nuorempana oli todella vaikeaa, olin kiinnostunut aivan liian monista aivan liian erilaisista jutuista. Samana vuonna kun aloitin yliopisto-opinnot hain mm. poliisikouluun.
6. Kirjoitin graduni ensimmäisen lapsen äitiysvapaan aikana, tarkemmin sanottuna lapsen päiväuniaikaan. Graduni hyväksyttiin hieman ennen toisen lapsen äitiysloman alkua ja niinpä valmistuin samalla viikolla kun toinen lapsemme syntyi. Ihmettelen edelleen itsekuriani tässä asiassa ja huomaan samalla että se itsekuri taisi tulla siinä projektissa loppuunkäytetyksi. :p
7. En katso televisiota oikeastaan koskaan, paikallaan istuminen tekemättä mitään ei oikein onnistu tällä luonteella.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Vetoketjutreeniä

Sain nyt hankittua Berninaani piilovetoketjujalan ja niinpä sitä oli päästävä samantien kokeilemaan. Ompelin siskontytölle samanlaisen mekon kuin minkä tein omalle tyttärelleni aikaisemmin. Oman tyttäreni mekko on kuvissa vasemmalla, se on kokoa 104 cm ja käytämme sitä tunikana niin että alla on legginsit. Saman kokoiselle siskontytölle tein koon 110cm, johon otin helman pituuden koon 116cm mukaan. Niinpä sitä voi käyttää keväällä ensin mekkona ja myöhemmin sitten vielä tunikana legginsien kanssa.

Jälkimmäisessä kuvassa on nähtävissä ero piilovetoketjun ulkonäössä ompelutekniikan mukaan. Vasemmanpuoleinen piilovetoketju on ommeltu tavallisella vetoketjujalalla ja oikeanpuoleinen piilovetoketjujalalla (Kiitos vain neuvosta, Ompsinpompsin). Vielä ei vetoketjun laittaminen suju täysin mallikkaasti vaan jonkin verran tulee ryppyä, mutta eiköhän se tästä kunhan jaksaa vaan sitkeästi harjoitella!




sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Tyrannosaurus rex

Sain tällä viikolla ompelutilauksen, dinopaita koossa 116cm pienelle dinosauruksista innostuneelle pojalle. Olipa jännittävää ruveta ompelemaan jotakin tilauksesta, huomasin heti tekeväni piirtämiset ja suunittelut vielä tavallistakin pikkutarkemmin.

Toiveissa oli tyrannosaurus rexin näköinen terävähampainen dinosaurus ja tämmöinen siitä sitten syntyi. Trikoo on Jofotexilta tilattua luomupuuvillatrikoota, jossa on joukossa 10% lycraa. Aivan ihanan tuntuista, paksuhkoa ja tosi napakan ryhdikästä trikoota - todella miellyttävää käsiteltävää! Paita lähtee huomenna postitse uudelle omistajalleen, toivottavasti on pienelle mieluisa!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Käsityöhaaste


Monien muiden tapaan minäkin osallistuin Facebookissa kiertäneeseen käsityöhaasteeseen. Itselleni tuli se versio, jossa piti tehdä kolmelle ystävälle jokin käsin tehty juttu (huomasin että joillekin muille tuli viisi). Esittelen nyt tässä kaksi tekemääni käsityölahjaa, koska kolmas on menossa siskolleni jonka kanssa pidän tätä blogia.

Ensimmäiset on kokoa 116cm olevat velourhousut. Ihanan lintukuvan lainasin suoraan jonkun toisen käsityöblogista, oli kyllä tarkoitus kertoa kenen, mutta ehdin jo hukata osoitteen. Jos joku siis kokee linnun omakseen saa hihkaista, joka tapauksessa kaunis kiitos suloisesti piirretystä linnusta, joka nyt lähtee ilahduttamaan neljävuotiasta tyttöstä.

Toinen käsityölahja on menossa aikuiselle naiselle ja niinpä päätin ensimmäistä kertaa kokeilla pussukan tekemistä. Elämää Kurjenpolvessa -blogin Riika vakuutti Hipun pussukanteko-ohjeen olevan niin selkeä että tällainen aloittelijakin saisi pussukan aikaiseksi. Kyllä mulla silti riitti välillä pähkäiltävää, olen nimittäin todella surkea hahmottamaan kolmiulotteisia juttuja. Mutta ohje tosiaan oli hyvä ja sain kuin sainkin siedettävän pussukan valmiiksi. Kivaa! :)

lauantai 8. tammikuuta 2011

Uusiokäyttöä / yöpaidat

Niin ne vain lapset kasvaa, eikä meidän taloudessa ole enää käyttöä pinnasängyn pussilakanoille. Lakanoita ei oikein sellaisenaan voinut lahjoittaa eteenpäin, vaikka useammalle ystävälle onkin tulossa vauvoja, meidän poika kun imeskelee peiton kulmia öisin... Kulmat olivat siis rikkinäiset ja koppuraiset. Niinpä päätin tehdä lakanoista kaksi yöpaitaa tytölle.

Tein ensin oikeanpuolimmaisen (ja kuten ryppyisyysasteesta voi päätellä se on ollut jo yhden yön käytössäkin). Toiseen muokkasin kainalot väljemmäksi, hihat hitusen lyhyemmiksi ja pyöreämmiksi, helmaan pituutta lisää ja kaula-aukon rypytys eri lailla. On kyllä tuo kaavojen muokkailu mieleiseksi tosi vaikeaa tällaiselle aloittelijalle, toisen yöpaidan tekeminen ei siis sujunut ilman kommelluksia, mutta tulipahan siitäkin lopulta valmis. :)

tiistai 4. tammikuuta 2011

Farkkuhame

Ompelin tytölle jo syksyä ajatellen pienen farkkuhameen legginsien kanssa käytettäväksi. Tosi yksinkertainen malli ja ainoina yksityiskohtina tähtimerkki sekä väriä vaihtava tikkauslanka. Työskentelin ensimmäinen kertaa farkkukankaan kanssa ja eipä voi muuta sanoa kuin vahva kone tuo Berninani, yhtään ei kakistellut niissäkään kohdissa joissa oli kuusi kerrosta farkkua päällekkäin (helmataitteen ja sivusauman yhtymäkohdassa). Tyttö halusi uuden hameen tietysti heti käyttöön ja tytön potkulautailua katsellessa tuli todistettua hameen malli onnistuneeksi - tyttömäiset vaatteet ei saa hidastaa menoa! :)


ps. Muutaman muun blogissa alkaneet kangasvarastojen siivoilut innoittivat itseänikin järjestelemään kankaitani. Kankaiden joukkosta löytyikin tämä yli kaksi kuukautta sitten tekemäni paita, joka oli täysin painunut unholaan ja jäänyt käyttämättä. No, onneksi sentään löytyi vielä kesän aikana eli otetaan tämä heti pojalle käyttöön! Applikaation kuva on yhdestä lastemme kirjasta piirretty. (Kuvausassistentti oli hieman liian innokas...)