lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pöytäliinahame

Tuossa tammikuun puolessa välissä tein elämäni ensimmäiset ostokset kirpputorilta. Muun muassa ostin (muistaakseni) kahdella eurolla vanhan pyöreän pöytäliinan, joka heti herätti itsessäni tuunausajatuksia, "tästä tulis täydellinen retrohame". En vain keksinyt silloin, miten toteuttaisin homman, enkä oikein jaksanut moista miettiäkään.

Nyt innostuin vihdoinkin toteuttamaan suunnitelmani valmiiksi. Ostin Jättirätistä valkoista samanoloista puuvillaa, ja leikkasin sellaiset puoliympyrän kaaret jatkoksi tuota kangasta varten. Koska halusin päästä helpolla (en oikein ompeluvaiheessa ollutkaan enää varma, onko tää hieno idea), ompelin vyötäröksi vain sellaisen leveän vyötärökuminauhan, joten ihan oikeaoppista kellohametta tästä ei tullut, kun vyötärölle tulee sen verran rypytystä, että hameen saa vedettyä lantion yli.

Edelleenkään en ole ihan varma onko tää nyt hieno, mutta hyvää harjoitusta ainakin, mulla on nimittäin yks toinen kangas jo odottamassa mistä teen sitte ihan oikeeoopisesti kellohameen (eli vyötärölle ei tuu yhtään rypytystä). ;) Kyllä tämäkin varmaan siis käyttöön pääsee.

Paita oli vaan sovitusta varten, oikeesti tän kaveriksi on pakko hommata/tehdä ruskea tai oranssi paita, katsotaan.

8 kommenttia:

  1. No minusta on tosi hieno hame (ja nuo kengät!!!)

    VastaaPoista
  2. Aikas kivan näkönen hame kyllä! Toimii värit hienosti yhteen vaikken ite olekaan mikään suuri ruskean/oranssin ystävä. Tuunausajatus oli loistava! Täytyykin pitää mielessä jos ite sattuu löytämään jostain pyöreitä pöytäliinoja! :)

    VastaaPoista
  3. Tostahan tuli hauskan näköinen, ihan sun oloinen ja sopii tosiaan noiden kenkien kanssa! Tykkään tuosta miten valkoinen kaitale ylhäällä ja alhaalla raikastaa kokonaisuutta. Paidaksi lämmin oranssi tai jos ei löydy niin valkoinen sopii toki myös.

    Koskahan mä uskaltaudun ompelemaan itselleni jotain... :p

    VastaaPoista
  4. Selasin vaikka kuinka pitkälle, kaikkea hauskaa löysin.

    VastaaPoista
  5. Minusta tuo on kyllä hieno!
    T: Inkeri

    VastaaPoista
  6. Tosi hieno! Ja tuo valkoinen tekee kokonaisuudesta freesin näköisen!

    VastaaPoista
  7. Kiva ja persoonallinen hame!

    VastaaPoista