lauantai 3. heinäkuuta 2010

Isosiskon ensimmäinen applikointi

Kangaskaupan alennusmyynnistä mukaani tarttui aivan väkisin pala fleecekangasta. En voinut vastustaa sen värikästä eläinaiheista kuviointia varsinkaan kun metrihinta oli hulppeat 4,50 euroiksi muutettuna. Ajattelin sen olevan sopivaa harjoittelukangasta, jotta voisin testata miten hieman venyvä kangas käyttäytyy ommellessa. Kotona sainkin idean kokeilla miten kankaan eläinkuviot toimisivat applikaationa - pikkuveljelle kun periytyi isosiskon tummanruskeat velourit, jotka äidin silmissä kaipasivat hieman piristystä.

Innostuneena ideastani en tietenkään muistanut hakea aiheesta mitään ohjeita ja niinpä ensimmäinen applikaatio tuli silitettyä kankaaseen kiinni ennen kuin muistin leikata liimakankaan ylimääräiset reunat pois... Applikaation viereen jäi siis sotkuisen näköisiä valkoisia murusia, jotka onneksi saa näköjään pois kunhan vain jaksaa nyppiä yksitellen pinseteillä. Itselle muistutukseksi ja opetukseksi pitää kuitenkin tallettaa myös tuo hieman muruinen norsun kuva. Lahkeen etuosaan applikoitu kirahvi menikin sitten jo siistimmin ja mielestäni se sopi muutenkin paremmin housujen värimaailmaan. Seuraavalla kerralla taidan kokeilla vieläkin tiheampää siksakkia, kun näissä näkyy mielestäni melko selvästi nuo yksittäiset pistot.


2 kommenttia:

  1. Hienot ekat applikointi, ehkä minäkin kohta uskallan kokeilla, jos kerran noin hienosti onnistuu :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Riika! Yllätyin itsekin miten kivasti tuo onnistui, se rohkaisee kokeilemaan uudelleen myöhemminkin! Liimakangas oli kyllä ehdoton apu, varsinkin tuo kirahvin kaula ei takuulla olisi pysynyt ommellessa paikallaan muuten. Ja fleece oli yllättävän helppoa / kivaa materiaalia käsitellä.

    VastaaPoista