Minä ja peittitikkikone emme oikein tule juttuun, kone teki taas paksummassa kohdassa nurjalla puolella sellaista, että jättää tikkiä välistä jolloin ommel lähtee helposti purkaantumaan. En oikein ymmärrä mitä mahdan tehdä väärin?
lauantai 30. lokakuuta 2010
Tytölle teepaita
Minä ja peittitikkikone emme oikein tule juttuun, kone teki taas paksummassa kohdassa nurjalla puolella sellaista, että jättää tikkiä välistä jolloin ommel lähtee helposti purkaantumaan. En oikein ymmärrä mitä mahdan tehdä väärin?
torstai 21. lokakuuta 2010
Arkistojen kätköistä taukoa hiljaisuuteen...
On ollut tämän blogin osalta vähän blogihiljaisuutta, Sarita on ollut matkoilla, ja itse olen koittanut kovasti opiskella. Oikeasti olen ommellut myös pari juttua, ja toisen siskon juttuja korjaillu (mm. hoitolaukun läppätaskun, joka oli revenny yms). Tein myös samanlaisen "rokkipaidan" yhdelle typyni kaverille, se kun oli niin magee kaverin äidin mielestä. ;) Lisäksi tuli tarvetta unipussille (kun pikkuinen keksi itse kiivetä pois pinnasängystä, eikä oo muuten laskettavia laitoja...), jatkoin neidin pieneksi jäänyttä bodya pussiosalla ja leikkelin hihat pois. Ei tullut hieno, mutta täyttää tehtävänsä.
Sen sijaan ajattelin laittaa tänne vielä mun muuta elämää sisältävässä blogissakin olleen viime syksynä tekemäni juhlamekon. :) Oli ihana ja tuli käytettyä, ja oon harkinnu ihan vaatteiden (en vain asusteiden) neulomista senkin jälkeen, mutta kyllä se on niin, että kyllä mammalla pitää joku erityistehtävä olla hovineulojana. ;) Ja ompelemalla tulee hurjan paljon nopeammin valmista...

Oikeesti mulla on pari mekkoideaa jälleen. Yks ihan heti tehtävä (musta joustofroteinen) ja käyttöön tuleva ja yks idea koko perheen juhlapukeutumisesta ens kesäksi (tytölle mekko, äidille hame ja isille kraka taftista. Onko pöllö idea?). Katotaan toteutuuko.

maanantai 4. lokakuuta 2010
Shortseja vielä
Pikaisesti ompelin vielä lasten päiväunitekemisenä yhdet shortsit tänään, niitä meillä ei ole vielä aivan tarpeeksi kesää varten. Yksinkertaiset shortsit oli nopea tehdä saumurilla, jotenka halusin vielä näperrellä tuollaiset pienet yksityiskohdat molempien lahkeiden sivuun. Pituudeltaan nämä raitashortsit tulevat juuri polven alle. Samalla kuvasin jo viime (tai edellis?) kuussa tytölle tekemäni lyhyemmät shortsit, joita en ole muistanut aiemmin laittaa tänne blogiin.
Nyt lupaan kantaa koneet kaappiin ja alkaa keskittyä matkasuunnitelmiin! :)

Nyt lupaan kantaa koneet kaappiin ja alkaa keskittyä matkasuunnitelmiin! :)

sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Kesähame
Tänne tulla tupsahti kesä aivan yhtäkkiä ja mulle tuli kiire alkaa kaivaa lapsille teepaitoja kaapista esiin ja tutkailla mitä kesätarvikkeita meiltä vielä puuttuu. Niinpä ompelusuunnitelmatkin vaihtuivat kesäisempiin, tänään valmistui ensimmäinen kesähame tytölle. Hameen kankaana on "double gauze", sellaista harsomaista tosi hentoa ja ilmavaa puuvillakangasta.Vyötärö oli alkuun tarkoitus tehdä pelkästään solmimisnauhoilla, mutta pikkusisko sitten vinkkasi että kannattaa laittaa myös kuminauha vyötärölle, jotta mekko eli valu hoikalla lapsella liian alas. Lisäsin siksi tuonne vyötärön takaosaan kuminauhakujan, joka siis käytössä jää piiloon rusetin taakse. Pääsin myös tekemään elämäni ensimmäistä kertaa rullapäärmettä, aikamoinen homma oli saumurin langantiukkuuksien säätämisessä, jotta sain syntymään mieleistäni jälkeä.
Muutaman päivän päästä olemmekin lähdössä lomareissulle Sydneyyn, eli minun osalta edessä on pieni tauko sekä ompelussa että blogin päivityksessä. Ideointiaikaa reissussa saattaa sen sijaan olla, ajomatkaa kun yhteen suuntaan on melkein tuhat kilometriä.
***Edit. Yritän vielä jälkikäteen lisätä tähän kuvan hameesta tytön päällä.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Pitsiä ja silkkiä
Minulle saapui
eilen anopilta paketti, jossa oli hänelle tarpeettomaksi jäänyttä käsityömateriaalia. Paketista paljastui kuvassa näkyvät viisi pitsikaitaletta sekä kaksi isoa palaa silkkikangasta. Nyt alkoikin kova pohdinta mihin kaikkeen näitä ihanuuksia voisi käyttää, silkkiin en kyllä ihan heti taida uskaltaa koskea. Pieni pala pitsiä sen sijaan on jo mielessäni sijoitettu tytön kesämekkoon, jota varten kaapissa odottaa jo pellavakangas.
Tänään olen rullapäärmännyt tytön puolihameen helmaa. Jostain syystä yksi langoista katkeaa jatkuvasti. Lopulta sain homman kyllä toimimaan kun säädin alasiepparin langankireyden 2.5 numeroa matalammaksi (eli neloseen) kuin ohjekirjan mukaan olisi suositeltavaa rullapäärmeelle. Onkohan kellään ideaa mikä hommassa mättää? Mietin, voiko olla niin että kyseinen langankiristin [tai mikä sen osan nimi ikinä onkaan] on säädetty jotenkin liian tiukalle? Jos nimittäin laitan langan suositellulle kireydelle, lanka tosiaan katkeaa koko ajan ja rullapäärmeestä tulee kireä niin että se menee mutkalle. Hmm.

maanantai 27. syyskuuta 2010
Nuppupeitto x 2
Tällaiset peitot sain siis aikaiseksi Nupulle peitto -keräykseen. Värimaailma muokkautui sen mukaan, minkälaisia materiaaleja minulta sattui löytymään kotoa, niinpä molemmat peitot ovat 'tyttöväriä' kun ainoa varastossa oleva fleece oli pääväriltään vaaleanpunaista. Pöllöpeitto on kokoa 50x50 cm ja tuo toinen peitto on 40x40cm. Pienempään peittoon laitoin välikerrokseksi ohuen puuvillavanun, mutta pöllöpeitosta toivoin hieman notkeampaa ja siksi siinä on vain päälikerros ja fleece. Pikkutilkuista tehty peitto olisi miellyttänyt omaa silmää enemmän, jos olisin hoksannut jättää väliin myös niitä isompia neliöitä. Menin kuitenkin innoissani silppuamaan kankaat kokonaan heti ja kaksi kankaista vieläpä loppui kesken, siksi peitosta piti tehdä pienempi kuin alunperin suunnittelin.Näin pientä tilkkutyötä oli kyllä tosi mukava tehdä, työ ehti valmistua ennen kuin siihen tuli yhtään kyllästyttyä tai hermostuttua. Oli myös mukavaa saada pienille kangaspaloille hyötykäyttöä! Seuraavina tilkkutyöprojekteina suunnitelmissa onkin tilkkutäkit omille lapsille. Osa kankaista odottaa jo pestyinä, mutta kuvion suunnittelutyö on vielä vaiheessa. Peitoille pitäisi tulla kokoa noin 160 x 80 (tämäkin on vielä hieman auki), mutta joka tapauksessa aika paljon pidempi työurakka on siis edessä.
Muiden nuppupeittoja on ollut myös mielenkiintoista käydä ihailemassa, on hienoa nähdä miten erilaisia ideoita kukin on keksinyt! Käykäähän katsomassa vaikkapa Ruttu-Nutun blogista miten ihanaa jälkeä saakaan aikaan sitten kun yhdistetään hyvä mielikuvitus ja taito ommella. Tuolta blogista myös alunperin huomasin koko keräyksen eli kiitos sinne viestin levittämisestä. Nyt tuntuukin että keräykseen on saatu tosi moni ompeluharrastaja mukaan! Hieno juttu!
torstai 23. syyskuuta 2010
Hassut villasukat
Itselläni on ollut nyt vähän hiljaista käsityörintamalla, johtuen siitä että tosiaan jatkoin opiskelujani, ja aika kiireinen tuntuu viikoittainen aikataulu olevan. Jotain pientä nyt kuitenkin tuli valmiiksi, hassut villasukat, jotka tein itselleni syysiltoja lämmittämään. Edellisistä villasukista alkaa kaikista olemaan pohjat puhki, joten uusille alkoi olemaan tarvetta. :D
Seuraavaa villasukkatarvetta varten muistutan itselleni, että 24 langanpäätä per sukka on iso määrä pääteltäväksi. No, sainpahan kuitenkin tehtyä senkin (joskus on ihan ne kaksi langanpäätä ollu liikaa, ja on muuten valmis sukka saattanut olla vuodenkin unohduksissa.. huoh). Lankana perinteinen (hinta-laatusuhteeltaan paras?) 7 veljestä, kaikki värit siis eri keristä, eikä mistään "itsestään väriä vaihtavasta" kerästä.... Kantapäät on vahvistetut, en muunlaisia oikeastaan teekään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)