torstai 30. joulukuuta 2010

Shortsit
















Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa tehdä jotain puuvillaribstop-kankaasta. Kangas kiinnostaa itseäni lähinnä siksi, että sen pitäisi olla tosi kestävää eli mitä mainiointa materiaalia villien poikien housuihin. :) Mitäs materiaaleja te muut olette todenneet hyviksi poikien arki-/pihahousuihin? Ribstop oli todella helppoa käsitellä koska se oli kankeahkoa, mutta ei kuitenkaan liian kankeaa tai paksua.

Valitsemani shortsien kaava sen sijaan ei osunut kovin nappiin... En tiedä onko Ottobren kaavassa (koko 92cm) vielä vaippavara vai oliko malli muuten vain kauhean leveä. Joka tapauksessa ihan viime hetkillä tajusin shortsit valtavan leveiksi, jolloin sain vielä kavennettua ympärysmitasta neljä senttiä pois. Silti shortsit oli aikamoisen väljät meidän vaipoista jo luopuneelle pojalle, vaikka poika ei olekaan mitään hoikinta mallia.. Ensimmäisellä koekäytöllä housut putosivat kirjaimellisesti pojan nilkkoihin, jonka jälkeen lisäsin vyötärön takaosaan sisäpuolelle kiristekuminauhan. Nyt housut siis pysyvät hyvin jalassa, mutta vyötärö ei ole enää ihan niin nätin näköinen kuin voisi. (Tuossa takaa otetussa kuvassa näkyy vähän miten housut "röpsöttää" siitä kohtaa missä sisällä on kumilanka... No, oikeastihan se jää teepaidan peittoon eli ei haittaa käyttöä.)

Olisi kyllä hienoa jos oppisi mittailemalla muokkaamaan kaavoja enemmän. Mutta tämä tässä ompeluharrastuksessa minua juuri kiehtookin niin kovasti - mitä enemmän tästä oppii, sen enemmän löytyy asioita joita haluaisi vielä oppia! ;)

lauantai 25. joulukuuta 2010

Vessan matto

Jee! Olen linjoilla ja käsitöiden parissa jälleen! Loppusyksyn muuttohässäkkä ja opiskelukiireet huipentuivat kolmen tentin ryppääseen, ja aikaa käsitöihin ei ollut yhtään. Nyt olenkin sitten nauttinut vapaista ja hyödyntänyt vapaapäiviä erilaisiin näpertelyihin, joista nyt esittelyyn pääsee ensimmäinen tuotos.

En ole mikään virkkausihme, peruskoulussa en tehnyt ainoatakaan virkkuutyötä, ja nyt olen opetellut moista taitoa ihan alkeista lähtien. Hyvä apu alkuunpääsemiseksi löytyikin täältä. Ohjeet alkavat eri silmukoiden tekovideoista, ja sittemmin olen koittanut vähän opetella lukemaan myös yksinkertaisia virkkausohjeita, ja tehnyt mm joitain isoäidin neliöitä (joista en oo vielä tosin saanut koottua mitään järkevää kokonaisuutta).

Nyt muuton yhdeydessä on ollut kiva suunnitella asunnon sisustusta lähes alusta alkaen, kun huoneiden värimaailma on vihdoinkin minun päätettävissäni (vanhassa asunnossa näin ei ollut, kun esim keittö oli vihree ja vessa turkoosi jne). Ikeasta hainkin sitten vähän tenttiviikon päätteeksi verhokangasta ja Jättirätistä matonkudetta. Aikomusta on ommella olohuoneeseen ja keittiöön ainakin verhot (niistä Ikea-kankaista) ja tehdä matonkuteesta enemmänkin juttuja (niitä ehkä siis myöhemmin), mutta alkajaisiksi virkkasin vessaan maton. Tuli aika hauska, mutta vähän epäsymmetrinen, ei ehkä olis kannattanut tehdä yhdeksää levennyskohtaa per kierros... Tälle tuli muuten hinnaksi 2,8€, eli painoa tällä n, 1,1kg, kun matonkuteen kilohinta oli 2,5€. Halkaisija on n. 67cm (vaihtelee 66-69 välillä, mittauskohdasta riippuen). Ja materiaali siis puuvillatrikoota, eli uskon, että kestää pesuakin. :) Reuna siis ihan valkoista, harmaakirjava on virkattu semmosesta harmaa-valkoraidallisesta trikoosta.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Kesäinen tunikamekko

Tyttöselle valmistui tällainen kevyesti päällä leijaileva tunikamekko puuvillachambraysta. Tätä on tarkoitus käyttää puistoreissuilla polvipituisten legginsien kanssa, kunhan ehdin miettiä minkä väriset legginsit tekisin (ehdotuksia?). En muista olenko maininnut, mutta täälläpäin tytöt ulkoilevat lähes aina mekko tai hame päällään. Tykkään kovasti tuon mekkosen kaavasta - pelkistetyn yksinkertainen parilla pienellä yksityiskohdalla. Tuota etuosan pientä koristekaistaletta oli kiva näperrellä, samoin taskujen rypytys ja koristenapit tuovat kivasti ilmettä mekkoon.

Kaava on Ottobre 3/2010, Plum tree pellavamekko. Tein kolmevuotiaallemme koon 104, joka olikin yllättävän kaponen tuosta yläosasta vaikka muuten olen pitänyt Ottobren kaavoja ennemminkin reiluina. Piilovetoketjun ompelua tuli kokeiltua ekaa kertaa, kyllä se vetoketju siellä lujasti on paikoillaan mutta enpä voi sanoa että se olisi piilossa. ;)

perjantai 17. joulukuuta 2010

Kolmevuotiaan varmalla maulla, tilkkutäkki

Mielessäni oli jo melko valmiit suunnitelmat tyttöni tilkkutäkkiä varten, kun tyttö tajusi mitä olen suunnittelemassa ja alkoi kertoa toiveitaan. Värikkäät toiveet pistivät suunnitelmani täysin uusiksi!"Minä pidän vaaleanpunaisesta, pinkistä, liilasta ja keltaisesta. Pidän kaikista iloisista väreistä!" kuului pienen asiakkaan vahva mielipide ja niinpä sitä mielipidettä oli kuunneltava.

Kangasvaihtoehtoja tutkittuani pääsimme neuvoitteluissa sen verran kompromissiin, että lilan sai korvata vihreällä - itse nimittäin tykästyin tuohon norsukankaaseen aivan valtavasti! Kankaita leikellessäni mietin kauhuissani mikähän värien sekamelska tästä tuleekaan, mutta nyt kun kokonaisuus on valmis on pakko myöntää että kolmevee tiesi asiansa - peitto on aivan omistajansa näköinen. Ja voi miten mieluisa lahja peitto olikaan kun se vihdoin valmistui, tyttö leikki sillä loppuillan ja meni lopulta nukkumaan uuden peiton kanssa, vaikka sen varsinaisesti päiväpeitoksi tarkoitinkin. Noin kiitolliselle asiakkaalle ompelen mielelläni jatkossakin! :)

ps. Reunat ja papukaijat ovat väriltään vahvan pinkit, vaikka kuvassa näyttävät mielestäni punaisilta.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Velourhousut

Kangaslaatikoita järjestellessäni vastaan tuli keskeneräiseksi jääneet velourhousut. Hurauttelin sitten housut valmiiksi, vaikka niillä ei näin kesäaikaan oikein olekaan käyttöä.

Housut ovat muuten ihan vastaavanlaiset mitä olen aikaisemminkin tehnyt, mutta ekaa kertaa kokeilin tehdä housuihin myös taskut. Takataskut on tehty myllymuksujen froteesta, joka oli tähän tarkoitukseen mielestäni turhan paksua ja muutenkin tulin siihen lopputuloksen että takataskut on ihan turhat velourhousuissa. Mutta eteen saatan jatkossakin tehdä taskut, ne ovat mielestäni ihan kivat.

torstai 9. joulukuuta 2010

Hyötykäyttöä

Olen juuri tekemässä tilkkupeittoa tytöllemme ja kankaiden leikkaamisesta on jäänyt useita 1-2 cm levyisiä, pitkiä kangassuikaleita. Sattumalta keksin niille kivaa hyötykäyttöä, ompelin palat peräkkäin ja siistin reunat rullapäärmeellä. Mutta keksiikö kukaan mihin tätä aion käyttää? :)
(Tai itse asiassa käytin jo.)

***edit. Kiitos hauskoista arvauksista ja lisäideoista! Lahjanaruksihan tuo meni, sitä baby shower lahjaksi tekemääni tilkkutäkkiä pakatessani huomasin ettei taloudesta löydy lahjanarua ollenkaan ja niinpä kangaspalaset pelastivat minut turhalta kauppareissulta kahden pikkuisen kanssa. Huomenna siis vihdoin pöllöpeitto (sekä harsot) pääsevät uudelle omistajalleen, toivottavasti lahja on mieluinen!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Kangasshoppailua














Kävin tänään todella hauskalla shoppailureissulla, koska olin saanut 40% alekupongin lähimpään kangaskauppaamme (jossa olen siis kanta-asiakkaana). Kupongilla sai ostaa mitä tahansa tuotteita kangaskaupasta, myös aletuotteita, niinpä mukaani tarttui aikamoinen läjä kankaita. Rahaa paloi euroiksi muunnettuna noin 45 euroa, joka sisälsi kankaiden lisäksi yhden langan ja rullaleikkuriin uuden terän. Halusin ostaa erityyppisiä kankaita kokeiltavaksi, kutakin kangasta ostin 0,7 - 2,5 metriä kankaasta riippuen. Kankaat ylhäältä alaspäin:
*puuvillachambray
*ribstop (ravun kuvilla)
*cotton drill (mikähän tämä on suomeksi?)
*puuvillaribbineulosta
*harsokangasta (osaksi ystävän baby shower lahjaa)
*puuvillapopliinia
*puuvillavoileeta
ja oikeanpuoleisimman reunan kaikki kankaat on ihan tavallista puuvillaa.














Tässä vielä lähikuva vaaleanpunaisesta popliinikankaasta, siinä on tosi suloisia pikkuruisia kukkia joiden keskusta on raikkaan vihreä. Erityisen ihastuneita sekä tyttö että minä olimme tuohon persikansävyiseen puuvillavoilee-kankaaseen, siitä tulee varmasti ihanan kevyesti leijaileva kesämekko!

Nyt onkin mukava miettiä mitä kaikkea näistä kankaista tekisi, näistä tuli yhteensä noin kolmetoista metriä lisää ommeltavaa!

lauantai 27. marraskuuta 2010

Puolihame, äidille kerrankin

Vihdoin sain tehtyä itsellenikin jotain. Oikeesti mulla on suunnitelmana tehdä itselle pari tunikaa (toinen merihevotunika samaan "sarjaan" tyttären mekon kanssa ja toinen semmonen lämmin jenkkicollegetunika), kun saisin vain aikaiseksi. Ryppytafti on myös jonkun ajan odotellu kangasvarastossa muotoutumista juhlahameeksi, en vain saa aikaiseksi tarttua kolmenkympin kangaspalaan, kun se on kallein materiaali mitä tähän asti oon omistanu.

Sen sijaan eilen löysin itseni iltapäivästä Turun Jätti-Rätistä, mistä mukaan tuli lopulta puolitoista metriä puuvilla-elastaanisekoitetta (CO 94%, EA 6%), metrihinta 6€. Lopulta tänään tekaisin hameen, mallin revin päästä hameenraakiletta sovittelemalla. Muutaman kerran sain nuppineulasta mahaani ja silleen. ;) Ja siis ostokseni hinta oli 9€, mutta hameen pituudeksi tulikin vain n. 70cm, joten puolet kankaasta jäi vielä käyttämättä. Näin ollen hameen hinnaksi jäi vain n. 4€, plus 60c vetskarista.

Tein muutaman hölmön mokan hametta "väsätessäni", kuten että innostuksissani leikkasin vyötärökaistaleen liian lyhyeksi ja huomasin mokan vasta kun lähes koko kaistale oli ommeltu helmaosaan kiinni... Lisäksi en ole koskaan aiemmin ommellut vaatteeseen vetoketjua, joten lopputulos oli, hmm, ensikertalaisen näköinen. ;) (Vetoketju näyttää kuvassa siltä niinkuin olisi vähän auki yläosasta, mutta kyse ei ole siitä, vaan olen ilmeisesti vain valinnut vääränlaisen vetoketjun, siitä näkyy se vedin... Seuraavaa hametta varten on piilovetska odottamassa) Mutta uskon, että kun en mainosta esim näitä mokia, niin asiaa tuntemattomat tuskin huomaa niitä. Vai mitä?

Oikeastaan olen aika tyytyväinen hameeseeni. Näin pitkälle ihmiselle (pituutta mulla on 182 senttiä) on vaikea löytää hametta, joka on riittävän pitkä, mutta ei kuitenkaan megaleveä. Uskon että hameelle tulee käyttöä, ja että teen monta hametta vielä itelleni tämän kokeilun innoittamana, oli sen verran onnistunut kuitenkin. ;) Helmaosa koostuu yhdestä kappaleesta, johon oon tehnyt tommoset laskokset sekä eteen että taakse (taakse vähän leveämmät) ja hameen ainoa pystysauma on takana keskellä. Harkitsin hetken, että olisin ommellut alataitteen käsin (jolloin olisin saanut siitä huomaamattomamman), mutta sitten päätin, että tällä kertaa mun designiin kuuluu tuommonen sauma. *laiska*

Hame edestä. Jalassa aiemmin esitellyt villasukat
ja paita Vero Modasta (oikeesti se on body).









Hame sivusta ja takaa. Suurenee jälleen klikkaamalla...

Huovutetut lapaset

Se Suomessa asuva isosisko kertoi, että oli jollain tutulla nähnyt huopalapaset, jotka olivat näyttäneet ihanilta ja lämpimiltä. Päätin sitten tehdä hänelle lahjaksi huovutettavat lapaset. En ollut koskaan kokeillut pesukoneessa huovuttamista, joten sain sellaisenkin uuden kokemuksen. Vielä kun oppisin neulahuovuttamista... Yritin huovuttaa valmiisiin lapasiin sydäntä neulahuovutuksena, mutta siinä vaiheessa, kun sydän ei edelleenkään ollut kiinni lapasessa, mutta Novitan huovutusneulaimesta oli viisi neulaa seitsemästä poikki, päätin, että sisko ei tarvitse sydämiä lapasiinsa...

Näitä oli älyttömän hauska tehdä ja ennen huovutusta vielä hauskempaa sovittaa. :D Puikoilla on tällä hetkellä jo mustat versiot tästä aiheesta itselleni! :)

Tästä kuvasta oli pakko sensuroida ilme,
kun oli muuten hyvä kuva lapasista ENNEN huovutusta, mutta ihan kamala virne xD

Ja tässä lapaset huovutuksen jälkeen.
Ihanat, paksut ja kankeat ja juuri oikeanlaiset tuohon keliin!

Lankana vielä siis Novitan Huopanen Lampola, väri Päkä. :) Kasin puikot, ja ohje Pirkan sivustolta (muistaakseni). Sisko saa nää varmaan heti alkavalla viikolla, nää kelit vaatii huopaa!

Edit. Ohje löytyi siis täältä.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Kauluspaita

Pääsin perjantaina tutustumaan keskustassa olevaan kangaskauppaan, jonka olemassaolosta en ole aikaisemmin tiennyt mitään. Valikoimasta ilahduttavimpia löytöjä olivat pellavakankaat eri väreissä sekä japanilaiset kankaat, joissa värien ja kuvioiden maailma on aivan oman tyylisensä. Löysin sieltä todella kaunista ja laadukasta kauluspaitojen tekoon tarkoitettua kangasta ja niinpä päätin kokeilla kauluspaidan tekemistä meidän lähes kaksivuotiaalle pojalle.

Paidasta tuli todellinen koekappale... jostain ihmeen syystä en lisännyt paidan helmaan sitä viittä senttiä, jonka tavallisesti lisään jokaiseen Ottobren paitakaavaan ja niinpä paidan suurin vika on se, että se on aivan liian lyhyt tuolle pömppämasulle. Toinen ärsyttävä ongelma oli kaareviin saumoihin ilmaantuvat rypyt - kun siis ompelin esim. paidan hihaa kiinni paitaan, jostain tyhjästä ilmaantui välillä ärsyttäviä ryppyjä kankaaseen sauman ympärillä. En yhtään ymmärrä mitä minun olisi pitänyt tehdä eri tavalla, jotta kangas olisi asettunut kauniisti. Saa siis antaa vinkkejä!

Kyseinen kangas on niin kovasti makuuni ja sopii loistavasti pojan pellavaisten "juhlashortsien" kanssa, että kovasti tekisi mieleni yrittää uudelleen. Helman pituus on helposti korjattu uutta paitaa ajatellen, mutta vielä pitäisi keksiä miten päästä eroon rypyistä?!



sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Teepaitatehtailua


Tytön oli tosiaan aivan pakko saada itselleen robottipaita kun kerran pikkuvelikin sai. Pinkistä toivomuksesta saimme sen verran neuvoteltua, että tyttö kelpuutti saman raitakankaan jota pikkuveljellekin käytin, kunhan robotit olisivat pinkkejä. ;)

Punainen raitateepaita on taas tehty alelöytökankaasta, paidan hinnaksi tuli huimat 1,7 euroa. ;) Kankaan sävy on aivan loistava meidän vaalealle tytölle, se tuo kivasti väriä tytön kasvoille. Mietinkin, että käyn katsomassa josko kangasta olisi vielä jäljellä niin että saisin siitä itsellekin paidan, sen verran hyvät sävyt siinä on ja kangas vaikuttaa myös laadukkaalle.

Tässä vielä ilta-auringossa otettu kuva käyttäjän päällä.

Viimetingassa peittokeräykseen

Minulla on ollut myös mielessä osallistua Nupulle peitto -keräykseen. Keräyksen deadline vaan lähestyy kovaa vauhtia, ja omat muut kiireet tykkäävät myös painaa päälle (yliopistolla on monta kurssia päällekäin menossa ja muutto isompaan asuntoon kolmen viikon päästä edessä!), joten tällä kertaa lopulta mielikuvitukseton loppuratkaisu ja nopea toteutus voittivat, ja tein ihan yksinkertaisen peiton.

Olisin laittanut peiton taustakankaaksi pehmoista fleeceä, mutta en ostanut sitä kaupasta, kun luulin, että minulla on semmoista sopivassa värissä. Sitten luulin myös, että minulla on vielä valkoista flanellia jäljellä, mutta olikin vain valkopohjaista nallekuvioista. No, se on nurja puoli, ei haittaa niin paljoa. Päälipuolena siis puuvillaa, välissä polyestervanu (mielestäni se on polyesteria?) ja nurjana puolena flanelli. Pehmeä tuli ja sehän lienee pääasia. :)

On se hei ihan suora, ja neliön mallinen (45x45 cm),
kunhan oon ottanu "vaihteeksi" kuvan jotenkin vinoon...

tiistai 16. marraskuuta 2010

Vihreitä pöllöjä

Turkoosi pöllökangas on jo aikaisemmin tullut kulutettua loppuun, mutta nyt tartuin ensimmäistä kertaa vihreään pöllökankaaseen. Itse tykkään näistä vihreistä pöllöistä vieläkin enemmän kuin turkooseista, kangas on jotenkin niin keväisen raikasta! Ompeluun käytin edellisen teepaidan kaavaa, mutta testasin kaula-aukon ja hihansuiden teossa Tosimummon rautalankaohjetta meille aloittelijoille. On tosi kivaa kun joku jaksaa tehdä tuollaisia selkokielisiä, kuvallisia ohjeita! Peitetikkikonekin suostui yhteistoimintaan eli paita valmistui tosi nopeasti! :)ps. Isosisko ihastui pikkuveljen robottipaitaan siinä määrin, että ilmoitti haluavansa "pinkin paidan, jossa on pinkit robotit!" Voi näitä kolmevee neitejä kun kaiken pitäisi olla pinkkiä... :P

**Edit: Lisäsin ulkona otetun kuvan, siinä kankaan väri näkyy aidompana kuin tuossa sisällä otetussa.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Robottipaita

Kangaskaupasta löytyi 70cm pala puuvillatrikoota viidellä dollarilla (3,5 eurolla) ja pakkohan se oli kotiin pelastaa, vaikka kangas ei ollutkaan kovin erityisen näköistä. Täältä ei muutenkaan löydy sellaisia ihania lapsille tehtyjä trikookankaita kuin esimerkiksi Suomesta tai Ruotsista, eli ihanuuksia tulee välillä tilattua kovin kaukaakin. Kotona sitten aloin pohtia jotakin piristävää applikaatiota paitaan, ennakkosuosikkini oli vihreä dinosaurus värikkäin selkäsuomuin. Koska en osaa pätkääkään piirtää, koitin etsiä netistä sopivan mallista dinosaurusta ja päädyinkin ihanan luovaan käsityöblogiin. Ihastuin blogissa suloisten pöllöjen lisäksi sydänsilmäisiin robotteihin, ne olivat mielestäni sopivan 'kiltisti poikamaisia' ja niinpä dinosaurus unohtui ja pojan paitaan pääsikin muuttamaan pari robottia.

Applikointi oli taas tosi kivaa, kun taas peitotikkikoneeni kanssa en tykkää yhtään touhuta, homma takkusi enemmän kuin tarpeeksi - toinen olkasauma tuli ommeltua varmaan viisi kertaa ennen kuin se oli siisti. Poika itse oli paidasta innoissaan, hoki "ukkeli" ja kulki paidan hihan kanssa ympäri asuntoa kun ompelin muita kohtia valmiiksi. Ottobren perusteepaitakaava (3/2006) koossa 92 cm oli täydellisen sopiva malliltaan meidän 1v10kk ikäiselle pojalle.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Lahja Baby showereihin

Sain tänään valmiiksi tilkkutäkin, joka on menossa ystävälleni baby shower lahjaksi. Kyseinen ystäväni tykkää lastenjutuissa kovasti pöllöistä, niinpä kaapissa käyttökohdetta odottelemassa ollut pöllökangas oli helppo valinta! Koska tiedän hänen pitävän iloisista väreistä, uskalsin valita aika värikkäitä ja eloisia kankaita, oli itsellekin ommellessa tosi piristävää kun kankaat oli niin värikkäitä! Tilkkupeiton tekeminen oli huimasti helpompaa ja sujuvampaa nyt toisella kerralla, tämä oli tosi kiva projekti!

Mulla on selvästi menossa jonkinlainen vihreä kausi, kaikkein ihanimmat kankaat tuntuvat löytyvän vihreän sävyistä ja sisustukseenkin kotona olen lisännyt hieman vihreää. Otinkin tilkkutäkistä yhden kuvan niin, että kotimme sisustuksen uusin vihreä juttu eli mieheni valokuvaama taulu pääsi kuvaan mukaan. Pieni ripaus vihreää tuntui piristävän muuten kovin valkoista olohuonettamme ihmeen paljon!



tiistai 2. marraskuuta 2010

Meriheppamekko

Tarkoituksenani on ollut tehdä pikkuneidille musta mekko sellaisella kuvalla, että voin tehdä sitten itselleni samasta kankaasta tunikan samalla kuvalla. Tämä suunnitelma tietysti rajaa kuvien lapsekkuutta, en jostain syystä näe itseäni norsu- tai nalletunikassa.. Lopulta kuvaksi valikoitui merihevonen, joka mielestäni sopii sekä tyttären että äidinkin vaatteeseen. Äidin vaate on edelleen suunnitteluvaiheessa, mutta tytär sai mekon jo tänään päälleen.




























Musta kangas on joustofroteeta, punainen merihevonen on velouria (molemmat kankaat Eurokankaasta). Kaavan olen piirtänyt omasta päästäni, olemassa oleviin mekkoihin vertailemalla. Muuten olen aika tyytyväinen, mutta malli on aika leveä vielä. Toisaalta tein muutenkin vähän isoa kokoa, joten ei tuo haitanne. :) Yläosassa on musta trikoovuori, ihan siis yläosan rakenteenkin takia (en tiedä miten tuollaisen mihin tulee napit jne muuten toteuttaisikaan).

En saanut oikein hyvää kuvaa pikku elohopean päällä mekosta, mutta tämä (kauhistuneen näköinen otos) kelvatkoon. Kuvat suurenee jälleen klikkaamalla.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Tytölle teepaita

Olipa kivaa kaivaa ompelukone esille pitkän tauon jälkeen! Ensimmäisenä työnä valmistui tytölle tämä supertyttömäinen teepaita. Kangas on ehkä hiukan liian 'makeaa' omaan makuuni, mutta vaaleanpunaista prinsessakautta elävä kolmevee ihasteli sitä huokaillen. ;) Itse tykästyin kovasti tuohon hihojen malliin, on kivan tyttömäinen yksityiskohta.

Minä ja peittitikkikone emme oikein tule juttuun, kone teki taas paksummassa kohdassa nurjalla puolella sellaista, että jättää tikkiä välistä jolloin ommel lähtee helposti purkaantumaan. En oikein ymmärrä mitä mahdan tehdä väärin?

torstai 21. lokakuuta 2010

Arkistojen kätköistä taukoa hiljaisuuteen...

On ollut tämän blogin osalta vähän blogihiljaisuutta, Sarita on ollut matkoilla, ja itse olen koittanut kovasti opiskella. Oikeasti olen ommellut myös pari juttua, ja toisen siskon juttuja korjaillu (mm. hoitolaukun läppätaskun, joka oli revenny yms). Tein myös samanlaisen "rokkipaidan" yhdelle typyni kaverille, se kun oli niin magee kaverin äidin mielestä. ;) Lisäksi tuli tarvetta unipussille (kun pikkuinen keksi itse kiivetä pois pinnasängystä, eikä oo muuten laskettavia laitoja...), jatkoin neidin pieneksi jäänyttä bodya pussiosalla ja leikkelin hihat pois. Ei tullut hieno, mutta täyttää tehtävänsä.

Sen sijaan ajattelin laittaa tänne vielä mun muuta elämää sisältävässä blogissakin olleen viime syksynä tekemäni juhlamekon. :) Oli ihana ja tuli käytettyä, ja oon harkinnu ihan vaatteiden (en vain asusteiden) neulomista senkin jälkeen, mutta kyllä se on niin, että kyllä mammalla pitää joku erityistehtävä olla hovineulojana. ;) Ja ompelemalla tulee hurjan paljon nopeammin valmista...


Oikeesti mulla on pari mekkoideaa jälleen. Yks ihan heti tehtävä (musta joustofroteinen) ja käyttöön tuleva ja yks idea koko perheen juhlapukeutumisesta ens kesäksi (tytölle mekko, äidille hame ja isille kraka taftista. Onko pöllö idea?). Katotaan toteutuuko.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Shortseja vielä

Pikaisesti ompelin vielä lasten päiväunitekemisenä yhdet shortsit tänään, niitä meillä ei ole vielä aivan tarpeeksi kesää varten. Yksinkertaiset shortsit oli nopea tehdä saumurilla, jotenka halusin vielä näperrellä tuollaiset pienet yksityiskohdat molempien lahkeiden sivuun. Pituudeltaan nämä raitashortsit tulevat juuri polven alle. Samalla kuvasin jo viime (tai edellis?) kuussa tytölle tekemäni lyhyemmät shortsit, joita en ole muistanut aiemmin laittaa tänne blogiin.

Nyt lupaan kantaa koneet kaappiin ja alkaa keskittyä matkasuunnitelmiin! :)





sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Kesähame

Tänne tulla tupsahti kesä aivan yhtäkkiä ja mulle tuli kiire alkaa kaivaa lapsille teepaitoja kaapista esiin ja tutkailla mitä kesätarvikkeita meiltä vielä puuttuu. Niinpä ompelusuunnitelmatkin vaihtuivat kesäisempiin, tänään valmistui ensimmäinen kesähame tytölle. Hameen kankaana on "double gauze", sellaista harsomaista tosi hentoa ja ilmavaa puuvillakangasta.

Vyötärö oli alkuun tarkoitus tehdä pelkästään solmimisnauhoilla, mutta pikkusisko sitten vinkkasi että kannattaa laittaa myös kuminauha vyötärölle, jotta mekko eli valu hoikalla lapsella liian alas. Lisäsin siksi tuonne vyötärön takaosaan kuminauhakujan, joka siis käytössä jää piiloon rusetin taakse. Pääsin myös tekemään elämäni ensimmäistä kertaa rullapäärmettä, aikamoinen homma oli saumurin langantiukkuuksien säätämisessä, jotta sain syntymään mieleistäni jälkeä.

Muutaman päivän päästä olemmekin lähdössä lomareissulle Sydneyyn, eli minun osalta edessä on pieni tauko sekä ompelussa että blogin päivityksessä. Ideointiaikaa reissussa saattaa sen sijaan olla, ajomatkaa kun yhteen suuntaan on melkein tuhat kilometriä.

***Edit. Yritän vielä jälkikäteen lisätä tähän kuvan hameesta tytön päällä.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Pitsiä ja silkkiä

Minulle saapui eilen anopilta paketti, jossa oli hänelle tarpeettomaksi jäänyttä käsityömateriaalia. Paketista paljastui kuvassa näkyvät viisi pitsikaitaletta sekä kaksi isoa palaa silkkikangasta. Nyt alkoikin kova pohdinta mihin kaikkeen näitä ihanuuksia voisi käyttää, silkkiin en kyllä ihan heti taida uskaltaa koskea. Pieni pala pitsiä sen sijaan on jo mielessäni sijoitettu tytön kesämekkoon, jota varten kaapissa odottaa jo pellavakangas.

Tänään olen rullapäärmännyt tytön puolihameen helmaa. Jostain syystä yksi langoista katkeaa jatkuvasti. Lopulta sain homman kyllä toimimaan kun säädin alasiepparin langankireyden 2.5 numeroa matalammaksi (eli neloseen) kuin ohjekirjan mukaan olisi suositeltavaa rullapäärmeelle. Onkohan kellään ideaa mikä hommassa mättää? Mietin, voiko olla niin että kyseinen langankiristin [tai mikä sen osan nimi ikinä onkaan] on säädetty jotenkin liian tiukalle? Jos nimittäin laitan langan suositellulle kireydelle, lanka tosiaan katkeaa koko ajan ja rullapäärmeestä tulee kireä niin että se menee mutkalle. Hmm.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Nuppupeitto x 2

Tällaiset peitot sain siis aikaiseksi Nupulle peitto -keräykseen. Värimaailma muokkautui sen mukaan, minkälaisia materiaaleja minulta sattui löytymään kotoa, niinpä molemmat peitot ovat 'tyttöväriä' kun ainoa varastossa oleva fleece oli pääväriltään vaaleanpunaista. Pöllöpeitto on kokoa 50x50 cm ja tuo toinen peitto on 40x40cm. Pienempään peittoon laitoin välikerrokseksi ohuen puuvillavanun, mutta pöllöpeitosta toivoin hieman notkeampaa ja siksi siinä on vain päälikerros ja fleece. Pikkutilkuista tehty peitto olisi miellyttänyt omaa silmää enemmän, jos olisin hoksannut jättää väliin myös niitä isompia neliöitä. Menin kuitenkin innoissani silppuamaan kankaat kokonaan heti ja kaksi kankaista vieläpä loppui kesken, siksi peitosta piti tehdä pienempi kuin alunperin suunnittelin.

Näin pientä tilkkutyötä oli kyllä tosi mukava tehdä, työ ehti valmistua ennen kuin siihen tuli yhtään kyllästyttyä tai hermostuttua. Oli myös mukavaa saada pienille kangaspaloille hyötykäyttöä! Seuraavina tilkkutyöprojekteina suunnitelmissa onkin tilkkutäkit omille lapsille. Osa kankaista odottaa jo pestyinä, mutta kuvion suunnittelutyö on vielä vaiheessa. Peitoille pitäisi tulla kokoa noin 160 x 80 (tämäkin on vielä hieman auki), mutta joka tapauksessa aika paljon pidempi työurakka on siis edessä.

Muiden nuppupeittoja on ollut myös mielenkiintoista käydä ihailemassa, on hienoa nähdä miten erilaisia ideoita kukin on keksinyt! Käykäähän katsomassa vaikkapa Ruttu-Nutun blogista miten ihanaa jälkeä saakaan aikaan sitten kun yhdistetään hyvä mielikuvitus ja taito ommella. Tuolta blogista myös alunperin huomasin koko keräyksen eli kiitos sinne viestin levittämisestä. Nyt tuntuukin että keräykseen on saatu tosi moni ompeluharrastaja mukaan! Hieno juttu!