torstai 23. elokuuta 2012

Villatakki

Kun ei ole ollut edelleenkään juuri liikoja aikaa ommella (koulu ja työt..), niin paikkasin käsityöpuutetta neulomalla, sitä kun voi tehdä hiljaisuusaikanakin. En ollut koskaan vielä neulonut villatakkia, joten päätin, että olisi aika murtaa tämä rajoittuneisuus. Valitsin ohjeen, missä oli "sen verran paksu lanka", että takki tulisi nopeasti, ja sellaisen mallin, että tein sen ystävän n.92-senttiselle pojalle talveksi (eli tein kokoa 98).

Puikot kilisi kaksi iltaa, ja takki näki päivänvalon. Ohje on Novitan uusimmasta lehdestä ja lankana siis Novitan Keloa. En voi sanoa, että se olisi paras valinta noin pieneen villatakkiin, mutta tulipa kokeiltua. Annoin takin jo viikonloppuna ja tänään näinkin pikkumiehen ekan kerran takkinsa kanssa, ja oli oikein passeli ja vanhemmat tuntuivat tosi iloisilta takista. :)


Sen verran muokkasin ohjetta, että neuloin hihat putkena, enkä tehnyt saumaa.  Harmitti tehdä noin pieneen (mutta kuitenkin paksuun) villatakkiin saumoja vielä paksuntamaan vaatetta, niin vähensin edes pari saumaa tällä tavalla. Sitten voisikin jo alkaa suunnittelemaan seuraavaa neuletta. ;)

---

I've been quite busy with my work and studies so I haven't had enough time to sew... That's why I chose to knit a cardigan since I can knit while doing other stuff (and after it's too late to sew). :) It's size 98cm and for our friends' kid. I haven't ever knitted a cardigan so I wanted to knit something which becomes ready quickly.

The design is from the newest Novita magazine and the yarn is Novita's Kelo. I saw the little man wearing his new cardigan today and it looked really nice even though at some point I wasn't so sure if it's too "heavy" for such little boy...

Now I just need to get an idea what I'll knit next. :)

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Poutkuhousuja - Baby overalls

Meidän vauveli kasvaa aivan luvattoman kovaa vauhtia ja onkin jo aika ommella koon 62cm vaatteita. Sydänpotkuhousut osoittautuivat käytännöllisiksi ja niinpä tein saman mallin isommassa koossa. Toiset  pöllöpotkarit oli tarkoitus lähettää ystävän vauvalle, mutta tuo olkainten mutkien ajelu peitetikkikoneella sujui tällä kertaa niin huonosti että nämä molemmat jäävätkin omaan käyttöön ja teen ystävälle jotakin muuta lahjaksi. 

[Kaava: Ottobre 03/2006, Kankaat: Jofotex]

Our baby is growing so fast that we're already starting to need size 62cm clothes. We liked the previous heart overalls so I decided to make bigger ones with the same pattern. The original idea was to make one pair for us and another one for our friend's baby but I had some trouble with the cover stitch machine - so both of these will be staying here and I'll figure out something else for my friend.

[Pattern: Ottobre 03/2006, Fabrics: Jofotex]