sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Fleecehousut

Ompelin tänään fleecekankaasta, josta eilen leikkelin eläinkuvia applikointikokeiluuni. Ottobren kaavojen mukaan fleecestä syntyi yksinkertaiset kotihousut puolitoistavuotiaalle pikkupojalleni. Kaavojen piirtäminen kankaalle ei todellakaan sujunut liitukynällä, joka minulla on, jokin toisenlainen kynä olisi varmaan tarttunut kankaaseen paremmin. Täytyykin käydä kangaskaupassa katsomassa mitä muunlaisia merkkauskyniä sieltä löytyisi.

Resorin ompeleminen housun lahkeeseen oli myös vaikeaa näin ensimmäistä kertaa. Resoria piti venyttää jonkin verran että se asettuu tasaisesti lahkeen suulle, mutta jos sitä venytti liiaksi niin ompelusjälki alkoi hyppiä. Tätä lajia pitänee siis harjoitella lisää lähi aikoina, kokeilen varmaankin erilaisella kankaalla samaa kaavaa käyttäen kun tuo on niin kivan yksinkertainen perusmalli.

2 kommenttia:

  1. Voi että tuo kangas on suloista!
    Sopisi vähän isommallekin lapselle:)
    Ja hauskoja aplikaatioita olet siitä tehnyt!

    VastaaPoista
  2. Moi Sarita! Olit liittynyt blogini lukijaksi, minkä kautta harhauduin tännekin. Onpa mukava saada lukija noin kaukaa!! Tervetuloa. =)
    Teidän siskosten yhteinen harrastusbloginne vaikuttaa tosi kivalta idealta ja ompeluksetkin ovat mitä suloisimpia, eli taidanpa jäädä seurailemaan tätä!

    VastaaPoista