perjantai 17. joulukuuta 2010

Kolmevuotiaan varmalla maulla, tilkkutäkki

Mielessäni oli jo melko valmiit suunnitelmat tyttöni tilkkutäkkiä varten, kun tyttö tajusi mitä olen suunnittelemassa ja alkoi kertoa toiveitaan. Värikkäät toiveet pistivät suunnitelmani täysin uusiksi!"Minä pidän vaaleanpunaisesta, pinkistä, liilasta ja keltaisesta. Pidän kaikista iloisista väreistä!" kuului pienen asiakkaan vahva mielipide ja niinpä sitä mielipidettä oli kuunneltava.

Kangasvaihtoehtoja tutkittuani pääsimme neuvoitteluissa sen verran kompromissiin, että lilan sai korvata vihreällä - itse nimittäin tykästyin tuohon norsukankaaseen aivan valtavasti! Kankaita leikellessäni mietin kauhuissani mikähän värien sekamelska tästä tuleekaan, mutta nyt kun kokonaisuus on valmis on pakko myöntää että kolmevee tiesi asiansa - peitto on aivan omistajansa näköinen. Ja voi miten mieluisa lahja peitto olikaan kun se vihdoin valmistui, tyttö leikki sillä loppuillan ja meni lopulta nukkumaan uuden peiton kanssa, vaikka sen varsinaisesti päiväpeitoksi tarkoitinkin. Noin kiitolliselle asiakkaalle ompelen mielelläni jatkossakin! :)

ps. Reunat ja papukaijat ovat väriltään vahvan pinkit, vaikka kuvassa näyttävät mielestäni punaisilta.

2 kommenttia:

  1. Ihana, kaunis, suloinen peitto!
    Tyttärelläsi on tosiaan tajua värien suhteen, tuo yhdistelmä toimii! :)

    VastaaPoista
  2. Aivan upea peitto. Ei voi kun ihastella!

    VastaaPoista