torstai 26. elokuuta 2010

Juhlamekko

Keltainen ja lila ovat olleet värejä, joita ei ole esiintynyt meidän lasten vaatetuksessa koska en ole niistä juurikaan pitänyt. Siksipä olikin yllättävää miten valtavasti ihastuin tähän peura-kankaaseen heti kun sen näin! Kankaan väritys ja kuviointi oli positiivisella tavalla erilaista, jollakin tapaa jopa suomalaista tunnelmaltaan vaikka australialaisen suunnittelijan kangas onkin.

Koska kangas oli niin värikästä ja kuvioitua, halusin mekon olevan malliltaan yksinkertainen. Ainoat pienet yksityiskohdat pääsin suunnittelemaan mekon sisälle - liukaspintainen tummanlila vuori ja alareunan huolitteluun käyttämäni keltainen satiininauha toivat itselle sellaista yksityiskohtien tekemisen tuomaa iloa. Mekko on toteutettu jo aikaisemmin käyttämäni liivimekon kaavalla, levensin vain helmaa hieman ja hihan- sekä kaula-aukon reunat tein eri tavalla kuin viimeksi.

Ensimmäisessä kuvassa tytön oli tarkoitus näkyä koko juhla-asussaan, joka muuten pääsee heti viikonloppuna käyttöön. Tyttö oli kuitenkin sen verran vauhtituulella etten saanut yhtään tarkkaa kuvaa eli tarkemmat kuvat on sitten tuossa alla ihan vain pöydällä kuvattuna. Mekon takapuolen kuvasin vetskari auki ja hitusen helmaa ylös vetäen, jotta mekon sisäosan yksityiskohdat hieman vilahtaisi. :)

Ompelun ja suunnittelun aikana ihastuin kankaaseen entistä enemmän ja nyt ottaisinkin mielläni vastaan ideoita jostain pienestä sisustusjutusta, jota voisin tuosta kankaasta yrittää tehdä? Meidän koti kun on vuosi sitten tapahtuneen muuton jälkeen jäänyt täysin keskeneräiseksi sisustukseltaan ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä että täällä on vain hyvin valkoista ja valoisaa. Olohuoneessa hieman jopa kaikuu, eli tekstiilejä tarvittaisiin ehdottomasti. Itse keksin vain koristetyynyt, lisää ideoita saa siis kertoa jos niitä on!

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana kangas! Ja hienoja nuo pienet yksityiskohdat.

    Sisustusideoista mieleen tuli kankaasta pingotetut taulut. Kangas voisi hyvinkin olla joku kuviollinen ja värikäs ja sitten kankaan pohjalta valitsee jonkun värisiä sisustustyynyjä :)

    VastaaPoista
  2. Toi on kyllä niin ihana kangas, muistan kuolanneeni tota jo silloin kun harkitsit tilaavasi sitä! <3 Ja tosi upeesti onnistui tuo mekkokin. Itelläni on pientä kammoa vetoketjuja kohtaan, mutta täytyy ehkä vielä kokeilla, kun sullakin onnistuu ne noin hienosti! :) Tosi ihana!

    VastaaPoista
  3. On kyllä ihana kangas :)
    Mulal kans tuli ekaks mieleen koristetyyny tai pingotettu taulu.

    VastaaPoista
  4. No jos verhot on jo olemassa niin pöytäliina, mikäli teillä on olkkarissa joku pöytä tai lipasto jonka päälle (tyyliin kaitaliina jonka reunat roikkuvat pitkälle yli) vois lattaa:)

    Taulut kanssa on minusta ihan ok:)

    VastaaPoista